keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Vantaa kerää rahaa asiattomilla virhemaksuilla

Olin kuullut jo aikaisemmin Vantaan innokkaista lappu-Liisoista ja -Lasseista mutta sain kokea ihan itse Vantaan ahneuden, käydessäni Peijaksen sairaalassa asioimassa. Lappu oli ilmestynyt ikkunaan n. 20 minuuttia maksamani, voimassa olevan parkkimaksun jälkeen (kuva lapusta ja sakosta alla). Parkkiaikaa oli edelleen voimassa toista tuntia. Sakkolapussa lukee pienellä tekstillä syy: "pysäköinti kahteen ruutuun", joka sekään ei voi pitää paikkaansa, koska olin ensimmäinen auto jonossa ja seuraava parkkiruutu takana oli pysäköity. Miten autoni olisi mahtunut edes osittain jo käytössä olleeseen parkkiruutuun. Edessä oli ruudussa tilaa. 
Maksettu parkkilappu oli selkeästi näkyvissä auton ikkunalla. Ks. kuva ohessa alla.

Lähetin tietysti reklamaation skannattuine lippuineen ja sakkolappuineen ja odotin asiallista anteeksipyyntöä - MUTTA, mitä tylytystä sainkaan vastaukseksi - maksa pois ja me pohditaan kuukausi reklamaatiota ja palautetaan maksu jos palautetaan. Pohdinta-aika 1kk + postitusaika, eli päätös ei saavu perille ennen kuin maksukehotuksen maksuaika umpeutuu. Tämä tarkoittaa, että Vantaalla on käytettävissä ilmaista rahaa tasan niin kauan, kun heidän todistettavasti hidas koneistonsa saa maksun peruutuksen kirjallisesti perille ja sen jälkeen rahat takaisin tililleni. Veikkaan rahan viihtyvän Vantaan matkalla viikon pari jos silläkään selvitään. Onneksi pankkikorot ovat niin kehnot, että suurempaa taloudellista menetystä ei pääse kuukaudessakaan syntymään, muutenhan joutuisin lähettämään korkolaskun ;) Saako Lappuliisa/-Lasse bonarit myös aiheettomista sakoista? Aiheeton sakottaminen taitaa olla kannattava business. Kerron miten asia etenee.

Kuinkahan moni on maksanut vahingossa tai suosiolla näitä asiattomia yritelmiä?
Onko Vantaalla rahat näin totaalisti loppu? Yleensäkin ottaen, sairaalan parkkipaikalla "saalistaminen" vaikuttaa heikoimpien potkimiselta.
Pöyristyttävää toimintaa kaikissa tapauksissa. Välttäkää Vantaata ja varsinkin sen parkkipaikkoja.

--------------KIRJEENVAIHTO-ylinnä oma vastaukseni--------------------------------

Parkkisakon käsittelyssä ei tarvita aikaa. Se on kirkkaasti dokumenttien mukaan aiheeton.
Näinkö Vantaa kerää lappuliisojen palkan, etukäteismaksuina asiattomista lapuista?
(+ osoitetietoni)

Hannu Kuukkanen

-----------------------------PYSÄKÖINNINVALVONTA---------------------------------

On 13.6.2018 14:57, YHT Pysäköinninvalvonta wrote:
Olemme vastaanottaneet oikaisuvaatimuksenne. Käsittelyaika on noin kuukausi, jonka jälkeen lähetämme päätöksen postitse. Oikaisuvaatimus ei pidennä maksuaikaa.

Lisäksi pyydämme ilmoittamaan kotiosoitteen oikaisuvaatimuksen kirjaamista ja päätöksen lähettämistä varten kolmen arkipäivän kuluessa tai jätämme oikaisuvaatimuksenne käsittelemättä.

Terveisin
   
Pysäköinninvalvonta

----------------------- ---------REKLAMAATIO-------------------------------------------

Liitteenä oleva parkkisakko on aiheeton.
Asia käy ilmi parkkilapusta, sekä sakon aikaleimasta.
Parkkilappu on ollut auton ikkunalla näkyvällä paikalla.
Ihmettelen pysäköinninvalvonnan näköä jos sitä ei ole huomannut.
Todistaja oli mukana autossa myös.
Mikäli asiasta on kysyttävää alla on yhteystietoni.

Tämä on ensimmäinen kerta kun minulle tällaista sattuu tai edes pysäköintivirhemaksuja, koska hoidan aina pysäköintimaksut asiallisesti.

Vaadin perumaan virhemaksun ja ilmoittamaan siitä minulle vastaamalla tähän kirjeeseeni.

Terveisin: Hannu Kuukkanen


-------------------------------PYSÄKÖINNIN DOKUMENTIT-----------------------------------


-------------------------SAKKOLAPPU-----------------------------


Perusteu rikkeeseen ja sakkoon saapui. Perusteena oli edelleen, että olen pysäköinnyt kahteen ruutuun ja kuvakin oli tilanteesta jossa auton takarengas oli parkkiruudun viivan päällä. Auto ei haitannut muitten pysäköintiä, mutta kiistatta viivalla oltiin. Onpa Vantaalla tiukkaa. Hesassa vastaavalla perusteella Helsingin pysäköinninvalvonta olisi rikas laitos.

1 kommentti:

  1. Voi, Voi. Lappuliisa tai Lasse oli kuvannut tilanteen ja siinähän selvästi oli lyhytpräisen pikkumersuni takapyörä parkkiruudun takaviivalla. Vein takimmaisesta parkkiruudusta (jossa siis oli jo auto ja hyvää tilaa edelleenkin) 40-50cm. Eihän tässä auta muu kuin maksaa lisämaksu kahden ruudun parkista tai valittaa hallinto-oikeuteen, kuten pysäköinninvalvonta auliisti neuvoi. Se vaan tulee kalliimmaksi kuin sakko. Onhan dokumentoitu selkeä yhden viivan paitsio. Hesassa ei täälaisesta sakoteta, koska citymaastureiden tuulilasit täyttyisivät sakkolapuista. Ehkä vantaalaisen laputtajan kannattaisi hakea Hesaan duuniin, niin pääsisi todellisille apajille, eikä tarvitsisi sairaaloiden parkkipaikkoja koluta. Niihinhän Vantaan citymaaturit tuskin uskaltavat parkkeerata näillä ehdoilla.

    VastaaPoista